Kolmen viikon turinoita

Kolme viikkoa saksalaisuutta takana ja hyvälle näyttää. Asutaan maaseudun ja kaupungin rajalla (aika iso muutos Hämeentien kämppään verrattuna), vuokranantaja viljelee vapaa-aikanaan mehiläisiä (tekee siis hinajaa), muutaman korttelin päästä löytyy lehmiä&kanoja&poneja ja Reeta käy zumbatunneilla meidän firman henkilöstöjohtajan kanssa. Tämän lisäksi olut on halpaa. Aikamoista!

Kämpiltä 500m ja maisemat näyttää tältä. Terve!

Muuttokamojen purku ei aina ole helppoa,
mutta 10€ olutkori helpottaa sitä kummasti!

Ystävänpäivän kunniaksi Reeta löysi
puhuvan ja kävelevän sydämen

Tänään käytiin Nürnbergissä pyörähtämässä ja kattelemassa, että miltä se iso kirkko näyttää. Ja hyvällehän se näytti, jopa hienoinen koti-ikävä tuli kun pääsi ihmisten ilmoille ja kaupungin vilinään. Siinä samalla kun istuttiin kahvilla ja punaviinillä (!) paikallisessa kirjakauppakahvilassa, niin Reeta kysäisi, että missä haluaisin näin 3 viikon kokemuksen perusteella asua sitten ensi syksynä.  Olisiko se Ansbach, Nürnberg vaiko jotain siitä väliltä? 

Ja täytyy sanoa, että hyvin ristiriitaisin tuntein lähdin asiaa pohdiskelemaan. Toisaalta Ansbach on näyttänyt loistavat puolensa ihmisten ystävällisyydessä, välimatkojen lyhyydessä (=autolla), luonnon kauneudessa, sulkapalloseuran tason kovuudessa, ruoka-annosten suuruudessa ja ylipäätään elämisen helppoudessa. Mutta samaan aikaan sydän jostain kummallisesta syystä sykkii isolle kaupungille ja sen rytmille. Oli mm. aivan loistavaa löytää ”pölyinen” antikvariaattikahvila jossa omistaja puhui lämmöllä, tunteella ja taidolla italialaisista viineistä. Ja vaikka kaupungissa ihmisiä ja turisteja oli paljon, niin niitä sentään oli, toisin kuin Ansbachissa sunnuntaisin. Samoin isossa kaupungissa (siis nyt pitää tarkentaa että Nürnberg ei ole Helsinkiä kovin paljon isompi) myös viehättää se, että pientä uutta seikkailtavaa löytyy vaikka joka päivä (esim. bussilla uuteen kaupunginosaan tutkiskelemaan mitä sieltä löytyy). Mutta valitettavasti iso kaupunki tuo mukanaan myös haittapuolensa kuten muun muassa hintojen kalleuden, epäturvallisuuden tunteen, liikkumiseen kuluu pidemmän aikaa, jne. Noh, onneksi nyt ei tarvitse vielä asiasta päättää vaan voi rauhallisesti nauttia Ansbachin hyvistä ruoka-, juoma- ja luontoantimista!

Yllättävä kohtaaminen tsekkiläisen ravintolan ikkunalaudoilla.

Possunpolvea sinappilehdellä (!)
Aivan hervottoman hyvää (!)

Koska työt kuuluu aloittaa napakkaan tahtiin, niin käytiin sitten heti ensimmäisenä viikonloppuna työporukan kanssa Tsekeissä ”kylpylälomalla”. Uskomatonta kyllä, mutta niin se vaan on tuo Pilsner Urguellin kotimaa ihan tuossa vieressä. 3h autolla ja oltiin jo nauttimassa paikallisesta elämästä ja sen antimista.

Löytyi myös yllättävän tuttu kyltti ravintolan lattialta.

Karlovy Varyn idyllistä katumaisemaa. 

Reeta pakotti minut ottamaan
väriä lautaselle. 

Vaikka vasta kolme viikkoa ollaan Reetan kanssa oltu täällä Frankenin, ei siis Baijerin, alueella, niin tuntuu (ainakin minusta) että ollaan oltu täällä jo pidemmän aikaa, ehkä jopa hieman kotiuduttukin. Kadut alkaa tulla tutuiksi, autolle löytyy helposti parkkipaikkoja, kierrättäminen alkaa sujua, kauppojen aukioloajat alkaa pikku hiljaa muistamaan (yllättävän tärkeä!), osaa tervehtiä paikallisia immeisiä oikein, muistaa kolata lumet myös auton katon päältä (!), yrittää muistaa missä kaupassa pitää punnita vihannekset ja missä ei, ja mikä tärkeintä: alkaa oppia käyttäytymään saksalaisessa kassajonossa!! 

Kuriositeettina ja loppukaneettina mainittakoon että tähänastisen suurimman angstin sain sähköyhtiön valinnasta. Siinä ei auttanut edes paikallinen olut kun yritettin selvittää mitä kukin sähköyhtiö tarjoaa asiakkailleen, mutta onneksi Reeta jaksoi pysyä rauhallisena ja tilanteesta selvittiin ilman suurempia vahinkoja. Täten voin taas keskittyvä bratwurstin nauttimiseen kasvispedillä!